Labbikselle uusi koti

Labbikselle uusi koti

ViestiKirjoittaja LAB - ADORE » 15.01.2012 18:13

Etsin vähän yli 4 - vuotiaalle poika - labbikselle uutta kotia maaseudulta tai omakotitalosta.

Miksikö näin ? Kyllä tämä koira kerrostaloasumisen osaa erittäin mainiosti. Mutta, sopeudutko Sinä, hyvä mahdollinen uusi omistaja, seuraavaksi 10 vuodeksi viemään koiraa ulos 3 kertaa joka päivä ? Ja sietämään tämän noutajarodulle tyypillisen massiivisen karvanlähdön kerrostaloasunnossasi?

Muuttuneiden olosuhteiden vuoksi oma aikani ei enää riitä koiran kokoaikaiseen pitoon.

Kyseeseen voi tulla myös nk. kakkoskoti, jossa koira viettäisi puolet ajastaan.

Koira on paperit omaava, Suomessa syntynyt terve ja super-kiva labradorinnoutaja, joka on koulutettu ja osaa monenlaista. Se ei pelkää mitään eikä hätkähdä mistään ja suhtautuu positiivisesti kaikkiin ja kaikkeen.

Mukavaa olisi, jos uudessa kodissa harrastettaisiin linnustusta tai jäniksen metsästystä. Koiraa on harjoitettu etsimään ja noutamaan molempia riistalajeja. Se on myös rohkea uimari.

Koira rakastaa lapsia ja on mitä hellin ja hauskin kumppani ihan taaperoillekin.
Koira tulee hyvin toimeen rohkeiden / itsevarmojen kanien kanssa, mutta arkoja kaneja ja kissoja se tuppaa jahtaamaan.

Koiralla ei ole huonoja tapoja - mitä nyt hihnassa tuppaa joskus kiskomaan, jos tyttökoiria on lähettyvillä.

Neuvottelemme uuden kodin asukkaiden kanssa yksityiskohtaisesti ja teemme selkeät paperit kaikesta sovitusta. Koiran omistajuus voidaan myös juridisesti jakaa puoliksi.

Koira asuu pääkaupunkiseudulla.

Ota yhteyttä ja kysy lisää.
LAB - ADORE
 

Re: Labbikselle uusi koti

ViestiKirjoittaja admin » 15.01.2012 18:16

Olisiko sinulla kuvia koirasta?

Ne piristäisivät kummasti ilmoitustasi.
admin
Ylläpitäjä
 
Viestit: 14
Liittynyt: 13.01.2012 19:44

Labbikselle uusi koti_yhteystiedot

ViestiKirjoittaja LAB - ADORE » 15.01.2012 18:19

Jos kakkoskodin antaminen urospuoliselle labradorinnoutajalle kiinnostaa,
tai jos olet kiinnostunut ostamaan koiran kokonaan itsellesi,
ota ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse:

mokkeilya(a t)gmail.com

P.S. Työtä etsivät koiranhoitajat ja -ulkoiluttajat älkööt vaivautuko.
LAB - ADORE
 

Re: Labbikselle uusi koti

ViestiKirjoittaja merja.nummelin » 08.02.2012 10:42

Olemme etsimässä aikuista labbista perheeseemme. Meillä on jo yksi ihana 5-vuotias labbispoika, mutta toinen koira olisi tervetullut. Koiramme on leikkaamaton ja alunperin ajattelimme, että toisen olisi hyvä olla tyttö, mutta tämä meidän tapauksemme on ainakin niin lempeä luonne, että jos toinen poika olisi samaa maata, niin en usko ongelmia syntyvän. Jos Lab-Adoren 4-vuotias on vielä koditta, niin voisimme mahdollisesti tavata ja kokeilla kuinka kemiat toimisivat.


Anonymous on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 08.02.2012 10:42
merja.nummelin
 
Viestit: 1
Liittynyt: 28.01.2012 09:05


Paluu Myydään

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa